Siivettömiä on viime aikoina osunut tielle sen verran monta, että on käynyt mielessä, onko kaikki ne ansainnut. Mutta ystävä viisas totesi, etteivät siivettömätkään ansiosta eteen osu vaan silloin, kun hätä on suurin.
Yksi sellainen jo vähän kokeneempi siivetön soitti alkuviikosta. Sanoi että koeta nyt hyvä ihminen jaksaa, niinhän sitä useimmat toivottavat. Mutta tämä jatkoi: jos mitenkään auttaa, voisinko tehdä sitä, osallistua tuohon, ja tämäkin hoituisi, jos siitä mitään apua on. Oli sellainen pikkuisen suuremmalla sydämellä varustettu malli.
Edellisessä elämässä, VTT:n aikana Nokian Oulun reissulla kuultu ja pysyvästi mieleen painunut kysymys oli, että uskonko, että ihmiset ovat keskenään enemmän samanlaisia kuin keskenään enemmän erilaisia; kaikilla on tarve kuulua johonkin, pitää huolta ja tulla huolella pidetyksi. - Kyllä uskon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti